Varsinaisen super-golfarin arkista menoa etelä-naapurissamme 

Tuli tässä mieleen, etten ole  vähään aikaan mitään tänne kirjoiteltuakaan. Tarinaa riittää vuosien varrelta vielä moneen blogiin mutta tällä kertaa ajattelin ottaa aiheeksi tuoreempaa aineistoa. Aihe saattaa joistakin teistä tuntua vähäpätöiseltä mutta haitanneeko tuo mittään. Olen matkoillani saanut käydä todella mielenkiintoisissa ja jopa eksoottisissa, paikoissa. Tiedän kertoa että myös läheltä löytyy kohteita, jotka ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia ja monelle täysin tuntemattomia. Ajatelkaa kuinka monta miljoonaa ihmistä on käynyt New Yorkissa, Pariisissa, Roomassa tai vaikkapa Shanghaissa mutta ajatelkaa kuinka moni on käynyt Pärnussa. Monta kertaa olen suunnitellut laajentavani kokemuksia eteläisestä naapuristamme mutta aina sitä on jämähtänyt Tallinnaan ja sen lähistölle. Tällä kertaa toteutin suunnitelmani varasin autopaikan Tallinnan laivalle ja lähdin matkaan. Matkan aikana kirjasin muistiin päivän tapahtumia ja nyt sitten kirjoitin muistiinpanoni matkapäiväkirjan muotoon. 

Olen harrastanut golfia kohta 20 vuotta mutta tällä kaudella olen tehnyt jotain ennenkuulumatonta ja jopa kahteen otteeseen. Elokuussa osallistuin ensimmäisen kerran elämässäni golfkisaan Hyvinkäällä. Kyseessä oli Uudenmaan piirin kansallisten senioreitten vuotuinen kisa. Tulipa taas todistettua itselleni että tärkeintä ei ole voitto vaan rehti kilpailu, tuloksessa kun ei ollut mitään kehumista mutta mukavaa siellä silti oli. Toinen aluevaltaus oli ensimmäinen golfmatkani joka suuntautui eteläiseen naapuriimme Viroon.

Ei kun matkaan

Matkaan lähdin ihan yksin,  golfhan on sosiaalinen laji ja kierroksilla pääsee aina tutustumaan uusiin ihmisiin ja uskoin että niin käy myös Virossa. Topi-koiran vein edellisenä päivänä tutun nuorenparin hyvään hoitoon ja vaimo jäi kotiin viettämään laatuaikaa, olivathan molemmat urokset poissa jaloista muutaman päivän ajan. Matka alkoi 8.9.2022 Megastarilla klo 10.30 Länsisatamasta. Oli muuten ensimmäinen kerta sitten 1983 kesän kun omalla autolla Suomen ulkopuolelle olin lähdössä. Vuonna 1983, siis ihan hiljattain, olimme matkassa koko perheen voimin  kohteenamme Legoland Tanskassa. Kyllä sitä senkin jälkeen on tullut ratin takana istuttua sillä työmatkoillani Euroopassa tuli usein vuokrattua auto, jolla pääsin mukavasti liikkumaan työnantajani tehtaille ja toimittajille. Joten ei autoilu Suomen rajojen ulkopuolella minulle ihan outoa ollut.

Laivalla oli mielenkiintoista seurata kanssamatkustajien toimia. Oli isompia ryhmiä, pariskuntia ja oli yksin matkustavia, kuten minä itsekin. Osa keskusteli vilkkaasti matkakumppaniensa kanssa mitä aikoivat tehdä Tallinnaan päästyään, osa oli menossa viettämään pienen lomasen tapaista, osa menossa ostoksille ja osa oli reilusti viinanhakumatkalla. Osalle maistui enemmänkin juovuttavat nautintoaineet, vakka ne eivät niin kovin halpoja enää laivalla nautittuina olekaan. Koska olin autolla matkassa niin nautintoaineet oli rajattu lähinnä kahviin ja muihin alkoholittomiin virvokkeisiin. Osa otti aamupäivän torkut, mutta ylivoimaisesti eniten matkustajilla oli katse kiinni kännykässä. Totesin jälleen kerran ettei se tapa todellakaan ole vain nuorten ominaisuus.  

Matka meni nopeasti laivalla laivalla kierrellessä ja Suomen Kuvalehteä lukiessa. Virossa olin ollut aiemmin ainoastaan muiden kyydissä ja silloinhan ei tarvitse niin tarkkaan seurata mitä kautta minnekin ajetaan. Nyt olin yksin matkassa, mutta onneksi autossani on kunnon navigaattori niin sen avulla kuhunkin kohteeseeni löysin suht'koht' helpolla. Kerran se kyllä sekosi mutta siitä tuonnempana tarkemmin.

Rae Golfissa

Ensimmäinen kohteeni oli Rae Golf Suurestassa Tallinnasta n. 25 km kaakkoon. Sinne suuntasin suoraan laivalta. Yllätyksekseni olinkin lähdössäni yksin. Se koskaan ole uudella oudolla kentällä mukavaa kun ei tunne väyliä ja onhan se yksinäistä olla kentällä ilman yhtään juttukaveria, tällaiselle hiljaiselle introvertille se ei sovi sitten yhtään. Tosin viimeisellä väylällä sain seuraa, kun takanani tullut 4:n suomalaismiehen porukka tavoitti minut. Viimeisen väylän pelasimme siten yhdessä, Jouduin nimittäin kahdella viimeisellä reiällä odottelemaan pitkiä aikoja edelleni pelanneen ryhmän etsiessä pitkään villiintyneitä ja omille teilleen lähteneitä pallojaan. Manasin moista hidastelua uusille tuttavuuksilleni, jotka taisivat loppujen lopuksi olla samaan reissussa olevaan porukkaan kuuluvia. Parkkipaikalla seisoi nimittäin Suomen rekisterissä oleva bussi, joka oli viemässä lastillisen golfareita, joihin uudet tuttavuuteni kuuluivat, vielä iltaa myöten Otepäähän seuraavaksi päiväksi pelaamaan.

 Selvisi myös että Rae Golf on suomalaisten suosiossa sillä se on halpa verrattuna Tallinnan lähellä oleviin muihin golfkenttiin. Kenttä oli keskivaikea ja kohtalaisen hyvässä kunnossa mutta ei mitenkään erikoinen. Klubirakennus sen sijaan oli tyylikäs ja viihtyisä ja osoittautui koko reissun parhaaksi.

Sitten olikin jo aika suunnata kohti Tallinnaa ja hotellia.

Estonian Golf and Country Club

Toisen päivän kohteeni oli Estonian Golf &  Country Club Mannivassa 25 km itään Tallinnasta. Estonian Golf oli matkan ehdottomasti upein kenttä ja yksi kauneimmista, ellei jopa kaunein, koskaan pelaamistani. Valitettavasti palvelutaso ei ollut sitä mitä paikalta olisi odottanut. Olin varannut itselleni lähdön Caddie masterilta saamieni ohjeiden mukaisesti. Saavuttuani klubille nimeni komeili komeasti näyttötaululla mutta tiskin takana seisseen rouvashenkilön mukaan minulla ei kuulemma ollut varausta ja että se lähtö jossa nimeni näkyi oli varattu ja maksettu erään yrityksen miesporukalle, heille oli myös varattu 2 golfautoa. Ihmettelin suuresti asiaa ja varsinkin ihmettelin sitä, että hinta olikin 99€ eikä varauksen yhteydessä ilmoitettu 89€. Edeltävässä lähdössä oli kuitenkin tilaa ja koska se näytti olevan ainoa tilaisuuni päästä pelaamaan niin lähdin matkaan.

Sainkin oikein mukavan virolaisen pariskunnan ja heidän pienen koiransa pelikavereikseni. Pariskunta puhui melko hyvää suomea ja meillä oli mukavaa jutustelua koko kierroksen ajan. Välillä ihmettelimme mihin kummaan se pallo katosi ja välillä mihin se koira taas livahti. Se jälkeen kun eräällä väylällä näimme ketun jolkottelevan niin, hauveli oli enimmäkseen isäntänsä golfkärryssä riippuneessa pehmustetussa kopassa seuraamassa peliämme ja tarkkailemassa ympäristöään. Katselin aina välillä taaksemme nähdäkseni minkälainen porukka lähtövuoroni oli isolla rahalla ostanut, mutta kas kummaa siellähän tuli kolmen hengen keski-iän ylittänyt suomea puhuva ryhmä, kaksi naista ja yksi mies. 

Kierroksen jälkeen peliseurani ollut mies tuli mukaan caddie masterin pakeille ihmettelemään paikallisella murteella mitä oikein oli tapahtunut. Selityksenä saimme kuulla ettei se neljän hengen ryhmä tullutkaan. Annoin aavistuksen verran tuohtuneena suoraa palautetta klubin palvelutasosta, kehuen kuitenkin itse kenttää kuitenkin lupaamatta tulla toisten ja lähdin autolle. Asia kuitenkin vaivasi ja tarkistin puhelimestani josko siellä vielä olisi tallessa saamani vahvistus varauksestani. Siellähän se oli ja palasin tiskille. Vahvistuksen nähtyään ääni rouvan kellossa muuttui täysin ja hän palautti luottokortilleni muutamaa tuntia aiemmin veloittamansa 99€. 

Eli kaikki hyvin ja nokka taas kohti Tallinnan hotellia.

White Beach Golf Pärnussa

Viimeinen kohteeni tällä reissulla oli White Beach Golf Pärnussa. Asetin kohteen navigaattoriin ja lähdin kohti uusia seikkailuja. Ihmettelin navigaattorin antamia ohjeita sillä opasteet ohjasivat aivan toiseen suuntaan. No, ennenkin navigaattori oli etsinyt lyhyimmän mahdollisen reitin joten ei kun menoksi. Vahinko vain valittu reitti osui juuri niille kaduille jotka olivat suljettuina syystä että sinä päivänä juostiin Tallinnan maraton. Navigaattorini sekosi täysin ja minulta meni lähes tunti ennen kuin pääsi Pärnuun vievälle valtatielle. Vielä isolla tiellä navigaattorini naisääni käski minun välittömästi kääntyä vasemmalle vaikkei siinä lähellä ollut muuta kuin peltoa. Ressukka oli varmaan niin turhautunut kun en ollut uskonut häntä kaupunkialueella. Uhmasin jälleen tuota pienessä tilassa olevaa opastani ja jatkoin ajelemista kohti Pärnua. Siinä ajellessani tuli mieleen jotta meillähän on sama sävel kansallislaulussamme mutta sanat ovat eri, se mikä meidän laulustamme sopii myös Viroon on kohta ei laaksoa ei kukkulaa, sen verran tasaista oli maasto ainakin tuossa osassa Viroa.

Pärnussa minua odotti sitten täysin kahdesta aiemmin pelaamastani poikkeava kenttä. Lukuisten vesialueiden ja korkeiden kaislikkojen koristama alue, jossa väylät mutkittelivat mielenkiintoisesti. Täällä kävi jälleen niin, että olin yksin lähdössä täysin oudolla kentällä. Juttuseurasta eikä siitä mitä kaislikon takana oli odotettavissa ei ollut tietoakaan. Se taas siitä lajin sosiaalisuudesta. Peli sujui tämän kesän nuottien mukaisesti, väillä meni hyvin, välillä huonosti ja välillä hyvin huonosti. Vaikka silloin harmittelikin kentän asettamia haasteita niin jälkeenpäin on tullut mieleen että ei se kenttä niin paha ollutkaan, oli vain niin erilainen.

Palvelu klubilla oli hyvää ja edullinen ruoka oli maittavaa, joten positiivinen fiilis jäi käynnistä White Beach Golfissa. Nimi ei tosin minulle auennut, kai siellä jossain lähistöllä oli jokin ranta jossa oli valkoista hiekkaa.

Klubi sijaitsi n. 10 km Pärnun kaupungista ja totta kai sitä piti kirkolla käydä kun niin kauas oli tullut lähdettyä. Ajelin ympäri rauhallisen oloista vehreää pikkukaupunkia. Kokemaani tunnelmaa on vaikea kuvailla, elämä ja itse kaupunki oli tavallaan kuin vuosikymmenten takaa mutta autoista päätelleen olin kuitenkin tässä ajassa. En ole vastaavaa kokenut missään muualla.

Sitten olikin jo aika suunnata nokka kohti Tallinnaa ja sen iltarientoja. 

Oli siellä muutakin kuin golfia

Päivät kuluivat golfatessa mutta jäi sitä aikaa käydä myös kaupungilla katselemassa iltaelämää. Majoittauduin Tallink Express hotellissa, joka on hyvällä etäisyydellä ajatellen vanhaa kaupunkia ja sen ravintolatarjontaa. 

Aamulenkkini suuntautuivat sataman kautta Rotermannin alueelle, josta on tullut ihan tyylikäs alue. Kun muistelee millaista harmaata tiilirakennusta täynnä alue oli 80-luvun alussa kun ensimmäisiä kertoja Tallinnassa kävin niin muutos on mahtava. Ovat kuitenkin osanneet ja älynneet vanhaakin alueelle jättää muistoksi menneestä. 

Vanhasta tottumuksesta askeleet veivät iltaisin Vanhaan kaupunkiin. Kaupungilla liikkuessa huomasi, että varsinainen turistikausi oli jo ohitse. Torstai-ilta oli hyvinkin rauhallinen mutta perjantaina meno muuttui. Liikkeellä olivat suomalaiset niin mies- kuin naisporukatkin. Osa oli nauttinut muutakin kuin kansalaisluottamusta ja vielä ihan 70-80-lukujen malliin. En minäkään lasiin sylje, ainakaan omaani, mutta kyllä vuodet ovat opettaneet, ettei kaikkea tarjolla olevaa alkomaholia tarvitse yhdessä illassa yrittää tuhota. Välillä ei tullut mieleenkään tuoda julki, että minäkin olen suomalainen.

Toisaalta oli mielenkiintoista seurata ihmisiä ja heidän käyttäytymistään illan kuluessa. Osassa ryhmiä oli iloinen meininki, toiset vetivät viinaa kaksin käsin ja 90% yksikseen istuskelevista oli keskittynyt kännykkäänsä. Siksi juttuseuraa oli melkoisen turhaa odottaa löytävänsä. Toisaalta melkein joka paikassa musiikki soi niin kovaa ettei jutustelusta mitään olisi tullutkaan jos jonkun kanssa siihen mahdollisuus olisi tarjoutunutkin. 

Yhteen mukavaan ravintolaan osuin ihan sattumalta iltapäiväkävelylläni ruokapaikkaa etsiessäni. Ravintolan nimi on Scotland Yard, todella siisti ja tyylikäs paikka, jossa iltaisin on elävää musiikkia. Sinne piipahdin myös iltasella musiikin kuuluessa kadulle, soittajilla oli hyvä meno päällä ja 50-luvulle ajoittamani svengaava musiikki vei mukanaan. Asiakkaat olivat varttuneempia pariskuntia  tanssimassa ja pitämässä hauskaa. Sitä menoa oli hienoa katsella, ei mitään örveltamistä, vaan rentoa menoa. Siellä ei hienosteltu, ei esitetty mitään vaan jokainen oli ihan oma itsensä. Sitä tuli ihan hyvälle mielelle, vahinko vain ettei vaimo ollut mukana matkassa.

Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa ja sitten olikin jo aika lähteä hotellille katsomaan tavarat valmiiksi seuraavan aamupäivän lähtöön kotiin.   

Kotimatkalle

Nopeasti kuluivat matkaan varaamani päivät. Golfin ansiosta tällä reissulla tuli nähtyä muutakin kuin Tallinnaa. Se mitä tällainen hiljainen syrjäänvetäytyvä hämäläinen ehkä eniten kaipasi oli juttuseura, mutta eihän sitä kaikkea voi saada. Mitään varsinaisia huippuelämyksiä matkan varrelle ei osunut mutta saipahan taas vähän vaihtelua arkeen. 

Golfkausi alkaa kääntyä lopuilleen tältä erää ja tästä on hyvä jatkaa yhdessä mukavien senioreitten kanssa syksyn mukanaan tuomien toisenlaisten rientojen parissa.