Ajatusten virtaa

Marraskuun mietteitä 2026

.Siitä onkin aikaa, kun tänne kotisivuilleni uutta tekstiä olen laittanut. Jo pitkään olen ajatusteni virtaa tuolla Länsi-Vantaan kansallisten senioreiden yhteisössä kuukausittain jakanut ja nyt ajattelin, jotta miksei sellaisia tännekin laittaa voisi. Katsotaan nyt, miten tuo juttu alkaa tällä puolella luistaa.

Tämä syksy on mennyt vauhdilla ja marraskuun sävelet ne taas raikuvat korvissa. Olen usein siteerannut Matin ja Tepon hittiä, Mä tunnen kuinka vauhti kiihtyy… tuo kipale tuntuu ainakin minun kohdallani olevan aina ajankohtainen. Vai onko se sitten niin että minulta kuluu entistä enemmän aikaa asioiden hoitamiseen, jaa-a kenpä tietäis sen, ken kertoisi totuuden… Kyllä siinä varmaan on perää, ettei tuo arkinen aherrus niin rasita kun tekee työtään laulellen. Timo Mäkinen ja Rauno Aaltonen muuten varmaan aikoinaan lauleskelivat, jotta ralli se on minun rattoni, mutta minä kun en ole mikään maanteiden kuningas niin se ei ole koskaan ollut elämäni biisi. Kummallisille poluille sitä aina joskus eksyy, kun näitä tekstejä kirjoittamaan alkaa, mutta kyllä niin taitaa olla, jotta mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti vaikken enää joka päivä töitä tee, enkä aamulla seitsemäksi mee.

Tässä tullut pohdittua monen moisia asioita taas matkan varrella. Tuntuu että meno menee koko ajan hullummaksi, ei tässä meinaa enää millään kärryillä pysyä. Varsinkin nyt kun keväällä meillä on edessä eduskuntavaalit niin ilma on täynnä mitä ihmeellisempiä ehdotuksia ja kannanottoja, miten tätä maata pitäisi hallita, keneltä ottaa ja kenelle antaa ja vielä hyvinvointivaltiokin hengissä pitää. Pistää välillä ajattelemaan, jotta kyllä suomalaiset teatterit ovat monta lahjakasta henkilöä politiikalle menettäneet. Meinaan kun katselee uutisissa kuinka vakavalla naamalla niin monet silkkaa sontaa suustaan suoltavat. Luulisi että käynti suuhygienistillä olisi monella ajankohtainen ennen kuin…

Tuntuu etteivät kanssakansalaiset, vai mitä se medborgare tarkoittaakaan, enää uskalla eivätkä osaa ottaa toiseen ihmisoletettuun. Jos joku vaivautuu lähtemään fyysisesti kauppaan, niin hän valitsee usein skannerin, jottei vaan tarvitse edes kassaa vilkaista, sehän saattaa sanoa jotain ja yrittää ottaa kontaktia. Monella ympyrät alkavat olla niin pienet, että sekoilevat kotonaan sukkiinsa ja vetävät herneen nenään, jos joku somessa sattuu olemaan eri mieltä hänen briljantista oivalluksestaan. Lähtisivät ulos tapaamaan muita ihmisiä ja avartamaan katsantokantojaan sen sijaan että issekseen kärvistelevät omassa pienessä kuplassaan.

Se mikä tässä suuresti huolestuttaa on, jotta miten tämä sisukas kansa jatkossa pärjää ja jatkaa sukuaan, kun ihmiset eivät enää missään tapaa toisiaan. Valitettavan moni ajattelee, jotta mitä sitä suotta vaivautua, ihmissuhteet kun voi hoitaa kätevästi somessa ja Tinderissä. Työt tehdään etänä, ruoka tilataan Woltilla kotiin, kohta viinaakaan ei enää tarvitse lähteä Prismasta, saati sitten ihan Alkosta, hakemaan, sekin tuodaan kohta kotiin. Toista se oli ennen vanhaan silloin ei kotiinkuljetuksia pahemmin ollut, mitä nyt joskus haikara poikkesi pienokaisen tuomassa. Kai sekin homma kohta hoituu Woltilla, ja jos ei tuojalla ole ovikoodia tai sitten vastaanottaja ei ole kotona niin siihen oven taakse vaan nyyti ja ei kun seuraavalle keikalle.

Itselläni syksy on ollut kiireistä aikaa. Jotenkuten aikaa ja tarmoa on moneen asiaan kuitenkin riittänyt. Kaikessa missä olen mukana, on kyse toisten ihmisen huomioonottamisesta ja välittämisestä ja ihmisten henkisen hyvinvoinnin kohentamisesta. Toimin minä sitten Senioreissa, Vanhusneuvostoissa tai seurakunnan toiminnoissa, kaikissa yhteisenä teemana on yhteisöllisyys. Nyt kun nuo Seurakuntavaalitikin ovat taas ajankohtaiset niin siitä on tullut vähän toisenlaistakin tehtävää työlistalle. Kokemukseni ensimmäisestä valtuuskaudestani ovat olleet yksinomaan positiivisia ja olen oppinut paljon kirkon toiminnasta täällä Vantaalla. Toivottavasti saan jatkaa kirkon luottamustehtävissä myös jatkossa sillä, sielläkin pystyn tekemään työtä ihmisten henkisen hyvinvoinnin eteen. Koska asun Ylästössä niin kuulun Tikkurilan seurakuntaan, joskin Vantaankosken seurakunnan väki on minulle tutumpaa. Johtuu varmaan siitä, että me Länsi-Vantaan kansalliset seniorit kokoonnumme Myyrmäen kirkolla ja teemme niin paljon yhteistyötä seurakunnan kanssa.

Usein tuntuu, ettei tähän yksilöllisyyttä korostavaan aikaan oikein istu yhteisöllisyys. Toimittuani jo 5 vuotta Länsi-Vantaan kansallisten senioreiden puheenjohtajana olen saanut nähdä ja kokea yhteisöllisyyden vaikutuksen ihmisten elämään. Meillä senioreissa yhteisöllisyys arkipäivää. Meillä on yhdistys, joka välittää jäsenistään ja on avoin matalan kynnyksen yhteisö, johon on helppo tulla. Emme me varmaan uusia jäseniä saisi, jos jotain muuta olisimme tai toisin toimisimme. Jos kiinnostuit yhdistyksestämme, niin klikkaa alla olevaa linkkiä, se vie sinut kotisivuillemme ja sieltä löydät enemmän tietoa meistä.

www.lansivantaa.senioriyhdistys.fi

Eiköhän tässä ollut ihan riittävästi ajatusteni vuolasta virtaa, taisi siinä vähän akanvirtaakin joukkoon tulla.

Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti.

Mahtavaa marraskuuta teille toivotan

Risto